Kuvia hyvässä seurassa 2021

• 

Jyväskylän kameraseuran perinteinen vuosinäyttely Kuvia hyvässä seurassa pidetään jo viidennen kerran Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjaston ala-aulassa 14.9.-1.10.2021.

Jyväskylän kameraseura ry. on perinteikäs kameraseura, jonka toiminta on säilynyt aktiivisena valokuvauksen murrosvaiheiden yli. Kuukausittaisissa kuvailloissa käy osallistujia kauempaakin, esimerkiksi Joutsasta, Korpilahdelta ja Uuraisilta.

Nyt esillä olevassa näyttelyssä ei ole kokoavaa teemaa, vaan monipuolisessa kokonaisuudessa mukana olevat 12 kuvaajaa (Hannu Eskonen, Juha Hakulinen, Tuula Haverinen, Pasi Huotari, Risto Ilmonen, Juhani Juntti, Harri Kiiskinen, Markku Könkkölä, Kari VR Lyytikäinen, Heikki Seeskorpi, Sari Solismaa ja Tuomo Vilkkilä) esittelevät otteita omasta kuvaustyylistään. Julisteen kuva on Heikki Seeskorven.

Jyväskylän kameraseuran jäsenmaksu ja syksyn toimintaa

Vuosikokous 2.9.2021 päätti pitää jäsenmaksun ennallaan, vuoden 2021 jäsenmaksu on 20€. Tilinhoitokulujen säästämiseksi ja asioiden hoidon helpottamiseksi yhdistyksen tilinä toimii toistaiseksi Markku Könkkölän hallinnoima, yhdistystä varten avattu S-pankin tili FI28 3939 0050 8951 35.

Maksun saaja: Markku Könkkölä
Tili: FI28 3939 0050 8951 35
Viesti: Jyväskylän kameraseuran jäsenmaksu 2021
Maksu: 20€

Vuosikokous päätti, että yhdistys aloittaa kuvailtojen pitämisen, elleivät viranomaiset tai tilaa hallinnoivat koronan vuoksi toimintaa rajoita. Kuvaillat pidetään joka kuukauden 3. torstai 18.00-20.00 Sepänkeskuksen Molekyylissä, Kyllikinkatu 1 (ei siis missään ostarilla). Kuvailtojen väljästi tulkittavat teemat ovat

6.9. Sulkutilan kuvasatoa
30.9. Harri Kiiskinen kertoo tähtien kuvaamisesta
21.10. Kuvaaminen epämukavuusalueella
28.10. Nico Karling esittelee Fokan tuotteita
18.11. Yökuvaus
2.12. Ideoita pakkasessa kuvaamiseen sekä työpajassa salama- ja led-valojen käyttö valokuvauksessa
16.12. Rakennettu ympäristö

Lisäksi pyritään järjestämään kuvausretkiä, vierailevia esiintyjiä ja koulutuksia. Niistä ilmoitellaan myöhemmin yhdistyksen postituslistalla tai Facebook-sivulla, jos tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

9.9. klo 17.00 Kamerakävely Kankaan alueella, lähtöpaikka piipun juurella.

Perinteinen vuosinäyttely Kuvia hyvässä seurassa pidetään jo viidennen kerran Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjaston ala-aulassa 14.9.-1.10.2021.

Puna- ja valkoailakki

Jyväskylässä 9.-12.6.2021

Molemmat lajit ovat kaksikotisia, emi- ja hedekukat ovat siis eri kasviyksilöissä, ristiinpölytys on siksi aina varmaa.

Puna-ailakki, Silene dioica on hyvin yleinen, mutta suurin osa yksilöistä näyttäisi olevan hedekasveja ainakin alkukesästä. Lajin kannalta voi olla hyödyllistä näin pyrkiä varmistamaan kaikkien emikasvien pölyttämiseen tarvittavan siitepölyn saatavuus. Emikasvien energiasta suuri osa menee siementen tuottamiseen ja siksikin hedeyksilöt voivat olla elinvoimaisempia ja jaksavat kukkia runsaammin. En tiedä, onko tuosta kukaan tehnyt tutkimusta – nuo olivat vain omiin havaintoihin perustuvia päätelmiä.

Valkoailakki, Silene latifolia on paljon harvinaisempi Jyväskylässä ja ehkä siksikin risteytyy helposti yleisen puna-ailakin kanssa, jollainen aina löytyy lähistöltä. Risteymät ovat väriltään hempeän vaaleanpunaisia.

Puna-ailakki ei ole aina punainen, se kuten muutkin punakukkaiset kasvit ”unohtavat” joskus värinsä ja jäävät valkoisiksi. Valkoisen puna-ailakin voi sekoittaa valkoailakkiin, mutta erojakin toki on.

Valkoailakin kukkaperä on pullakampi kuin puna-ailakin hedekasvin kukkaperät. Puna-ailakin emit törröttävät kukasta kuin pienet piipunrassit. Valkoailakilla kukista ulos tulevat vain kukkien heteet.

Valkoailakin kukan terälehdet menevät usein limittäin muodostaen miltei yhtenäisen pinnan, puna-ailakilla terälehdet yleensä jäävät erilleen.

Puna-ailakin heteet lähes mustiksi muuttava ailakintuhkio, Microbotryum lychnidis-dioicae on aika yleinen sienitauti.

Yleensä kasvin kuvat ovat kaikki samanvärisiä, mutta tässä muutos on tapahtunut kasvupisteessä varsin myöhään ja vain osa kukista on valkoisia. Kasvilla on siis kaksi erilaista solukantaa. Ilmiötä sanotaan harhamaksi tai kimeeriksi.

Hyvää joulua!

Kuvia hyvässä seurassa 24.11.-12.12.2020

Jyväskylän kameraseuran perinteinen vuosinäyttely Kuvia hyvässä seurassa pidetään jo neljännen kerran Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjaston ala-aulassa 24.11.-12.12.2020.

Jyväskylän kameraseura ry. on perinteikäs kameraseura, jonka toiminta on säilynyt aktiivisena valokuvauksen murrosvaiheiden yli. Kuukausittaisissa kuvailloissa käy osallistujia kauempaakin, esimerkiksi Kangasniemeltä, Korpilahdelta, Joutsasta ja Äänekoskelta.

Nyt esillä olevassa näyttelyssä ei ole kokoavaa teemaa, vaan monipuolisessa kokonaisuudessa mukana olevat 14 kuvaajaa (Hannu Eskonen, Juha Hakulinen, Pasi Huotari, Juhani Juntti, Matti Karhula, Seppo Keskinen, Harri Kiiskinen, Markku Könkkölä, Kari VR. Lyytikäinen, Heikki Pamilo, Keijo Penttinen, Mervi Ruuskanen, Pentti Saloranta ja Heikki Seeskorpi) esittelevät otteita omasta kuvaustyylistään. Julisteen kuva on Matti Karhulan.

Jyväskylän kameraseuran jäsenmaksu ja vuosinäyttely

Kangassinisiipi, Plebejus argus

Vuosikokous 20.10.2020 päätti pitää jäsenmaksun ennallaan, vuoden 2020 jäsenmaksu on 20€. Tilinhoitokulujen säästämiseksi ja asioiden hoidon helpottamiseksi yhdistyksen tilinä toimii toistaiseksi Markku Könkkölän hallinnoima, yhdistystä varten avattu S-pankin tili FI28 3939 0050 8951 35.

Maksun saaja: Markku Könkkölä
Tili: FI28 3939 0050 8951 35
Viesti: Jyväskylän kameraseuran jäsenmaksu 2020
Maksu: 20€

Koronatilanteen vuoksi kuvailtatoimintaa ei toistaiseksi järjestetä. Perinteinen vuosinäyttely Kuvia hyvässä seurassa pidetään jo neljännen kerran Jyväskylän kaupunginkirjaston pääkirjaston ala-aulassa 18.11.-8.12.2020

iNaturalist

https://www.inaturalist.org/

Keltaröyhelö, Vulpicida pinastri

Kännyköihin saa monia lajinmääritysohjelmia. Tähän asti olen aina nopeasti pettynyt kokeiluihin. iNaturalist on ensimmäinen, joka jäi käyttöön. Olen kuvannut kännykällä pääasiassa kasveja sekä muutaman sienen ja jäkälän. Ohjelma esittää vaihtoehtoisia lajimäärityksiä ja oikea on usein ollut ensimmäisenä ja lopuistakin oikea määritys on yleensä löytynyt viiden ensimmäisen joukosta. Muutama on jäänyt siltä tunnistamatta, ne olen kirjoitellut sitten käsin. Hyvää määritystulosta osaltaan voi selittää se, että lajin tunnistava tietää, miten kasvi pitää kuvata, jotta sen voi kuvasta tunnistaa.

Kangasmaitikka, Melampyrum pratense

Havainnot tallentuvat tietokantaan, jota voidaan hyödyntää myös tieteellisesti. Saadakseen tieteellisen luokituksen, lajinmääritystä pitää tukea kahden ohjelmaa käyttävän. Tätä ohjelman logiikkaa en aivan ymmärtänyt, sillä joskus havainnon tekijä näyttäisi olevan toinen noista määritystä tukevista, joskus ei. On toki hyvä, että määritystä näin varmistellaan, mutta joskus lajin määritys ei useammastakaan kuvasta onnistu ja silloin havainto kait jää tieteellisen käytön ulkopuolelle, vaikka oikea olisikin.

Luhtavilla, Eriophorum angustifolium

Ohjelmassa on myös laskuri, joka pitää kirjaa havaintojen ja havaittujen lajien määrästä. Itse sain toukokuun loppupuoliskossa normaalin kuvauksen yhteydessä helposti sata lajia täyteen. Tosin en ole selvitellyt, kuinka ohjelma laskee vain suvulleen määritetyt havainnot, kuten voikukan, tai esimerkiksi variksenmarjan eteläisen ja pohjoisen alalajin. Enkä sitäkään, miten mahdollinen tieteellinen luokitus vaikuttaa asiaan.

Leskenlehti, Tussilago farfara

Ohjelmassa on ällistyttävän hyvä hahmontunnistus ja huima heuristiikka, joka yleensä arvaa oikein mikä osa joskus hyvinkin sekavasta kasvustosta on sillä kertaa kuvaajan kiinnostuksen kohteena. Se tunnistaa esimerkiksi sudenmarjan (Paris quadrifolia) pelkistä lehdistä vaikka niitä olisikin poikkeuksellisesti kolme tai viisi. Se tunnistaa myös monia talventörröttäjiä.

Harajuuri, Corallorhiza trifida

Ohjelma hallinnee myös esim. hyönteisiä ja lintuja, mutta niiden kuvaaminen kännykällä ei oikein onnistu. Toki kamerallakin otettuja kuvia voi hyödyntää, mutta kuvien siirtely on sen verran työlästä, etten ole sitä vielä kokeillut.

Kevättaskuruoho, Noccaea caerulescens

Toistaiseksi olen käyttänyt ohjelmaa vain silloin, kun itse pystyn tarkistamaan oikean määrityksen, mutta ohjelma on huima apu etenkin ulkomailla, kun kohdalle sattuu jotain aivan outoa. Sen avulla pääsee ainakin todennäköisesti oikeille jäljille.

Punarinta

Poikasena, uuden kiikarin onnellisena omistajana kuljeskelin keväistä luontoa ihaillen. Kuulin käsittämättömän kaunista laulua ja lähdin laulajaa etsimään. Näkemääni en tuntenut, mutta katselin sitä pitkään. Se lauleli kuusen alaoksalla, eikä näyttänyt häiriintyvän, vaikka menin melko lähelle. Kotona sitten katselin lintukirjasta, mikä tuo heleä-ääninen laululintu oli. Kirjassa kuvailtiin laulajaa kuusikon hopeatiu’uksi. Punarinta on siitä lähtien ollut minun lintuni ja kevään tuoja.

Kului monta kevättä ensimmäistä punarinnan laulua odotellen. Kun sitten aikuisena menin ensimmäistä kertaa omalla avaimella ostamaani asuntoa mittailemaan, niin kevään ensimmäinen punarinta lauleli pihakuusessa. Sitä fiilistä on vaikeaa sanoin kuvailla.

Tuostakin on kulunut jo aikaa ja monta kevätlaulua. Siitäkin huolimatta en ole saanut punarinnasta hyvää kuvaa, ehkä vaatimukset ovat aivan liian korkealla. Toisaalta punarinnan laulupaikkakin on usein aivan liian korkealla, korkeimman kuusen latvassa.

Kerran olin tosi lähellä saada tosi läheltä videokuvaa punarinnasta. Kuvasin lepän oksalla liikkuvaa toukkaa (ilmeisesti joku lehtipistiäinen), joka näytti lähinnä nöyhtältä. Siksi tuli mieleen, ottaa siitä myös videokuvaa, jotta skeptisempikin uskoisi, että nöyhtäkasa on elävä. Objektiivina oli 100-millinen makro, etäisyys objektiivista oli kymmenisen senttiä. Kun toukka oli madellut pois kuvasta, niin sammutin videon ja käänsin kameran uutta otosta varten. Tällä välin punarinta kävi nappaamassa touhiksen. Jos en olisi turhaan sammuttanut videointia kameran kääntämisen ajaksi, olisin saanut tuon saalistuksen kuvattua.

Vuoden 2019 Pisa-tutkimus -otannat

Vuoden 2019 Pisa-tutkimus –otannat ovat viimeinkin valmistuneet julkaistaviksi. Otanta jäi hieman pieneksi, mutta ilmeisesti silti suuremmaksi kuin vuoden 2020 tutkimus, joka on toki hyvin suunniteltu, mutta saattaa jäädä kokonaan tekemättä.

Gdanskissa tytöt kulkevat suojatiellä tikkari kädessä. Kouluun – vai koulusta pois – kiirehditään juoksumarssia.

Sisiliassa juoksutyyli on aika lennokas. Taitaa pojilla olla isommat läppärit ja tytöillä vain kännykät käsilaukuissaan.

Suomessa oli ennen asiat paremmin. Vai mistä kertoo se, että nykyisin pukeudutaan vain mustaan. Värit häipyvät liikennemerkeistäkin.

Aiemmin aiheesta

Kohtaamisia

Olin Jyväsjärven rannassa kuvaamassa lepakoita parin kameran kanssa. Takanani Rantaraitilla kulki harvakseltaan ihmisiä. Lopulta lepakkodetektori muunsi lepakoiden ääniä korvinkuultaviksi. Kun yön pimeydessä otin pienet sarjat salamat välkkyen, kaksi jotain slaavilaista kieltä puhuvaa naista säntäsi kirkuen juoksuun. Yritin huudella jotain rauhoittavia kommentteja perään. Lisäsivät vain vauhtiaan. En kuitenkaan käskenyt pysähtymään, selittääkseni asian. Että osaa iso ihminen mennä kovvaa.

Olin Leivonmäen kansallispuistossa kuvaamassa sieniä ja poimimassa puolukoita. Kuulin, kuinka läheisellä tiellä pysähtyi auto. Ihmiset lähtivät kävelemään kohti nuotiopaikkaa. Yllättäen kuului kirkas ja voimakas naisääni – KARRHU. Nousin seisaalleni – ja pilasin Ilta-Viestin seuraavan lööpin. Osittain puiden takana kyyristellessäni ruskeassa asussa olin kuulemma aivan karhun näköinen.

Muuramen vanhoja metsiä kolutessani olin kumartunut syvään kuvatakseni jotain resupinaatista kääpää kaatuneen puun alapinnalta. Syksyinen metsä on usein aivan hiljainen, niin silloinkin. Käteni oli koholla tarkentaessani objektiivia. Aivan yllättäen koiran pää ilmestyi kainalon alta. Ystävällinen ja ennen kaikkea utelias koira oli hiljaa hiipinyt katsomaan, mitä leikkiinhaastoasennossa oleva ihminen oli löytänyt. Ikävämpi fiilis tuli sitten siitä, että lähistöllä varmaan oli myös ehkä hyvinkin innokas metsästäjä, jonka vuoksi pitäisi liikkua ryminällä ja mielellään näkyvästi.

Pari päivää sitten olin purolehdossa kuvaamassa ja löysin pieniä upponupikoita. Jos tiedät, kuinka pieniä upponupikat ovat, niin osaat ehkä kuvitella kuinka pieniä ovat pienet upponupikat. Ne ovat kuin nuppineuloja, enkä tarkoita niitä isoja lasikantaisia, vaan pieniä paitapakkausten metallisia. Kasvupaikka on aina aivan vesirajassa. Minä seisoin purossa, mutta olin kumartuneena niin syvän kuin mahdollista kastelematta itseäni kylmässä vedessä. Havahduin kovaan ryskeeseen. Eläimethän liikkuvat aina hiljaa, ellei niitä sitten joku aja takaa. Nousin pystyyn, ja näin kuinka suunnistaja loikkasi puron yli ehkä kolmen metrin päästä. Hän ei takuulla huomannut minua, ennen kuin nousin seisomaan. Mahtoi säikähtää. Kysyin, mikä sinua ajaa takaa, mutta hän vain kiihdytti vauhtiaan.

Asian vierestä: 

• Normaali valokuvaaja – KSML lyhyet
• Keltaista Joutsniemessä