Monissa sarjoissa kamerassa monivalotuksella toteutettu dynamiikan laajentaminen (HDR) sallitaan, mutta terävyysalueen laajentaminen (focus stacking) ei, vaikka kumpikin oikein toteutettuna muuttaa kuvaa paremmin silmällä nähdyn kaltaiseksi.
Vuoden luontokuva 2018 sääntöjen ensimmäisessä versiossa olivat kameralla tehdyt pinot sallittuja kaikissa sarjoissa. Sääntöjä päivitettiin kesken kilpailun ja ne kiellettiin kasvi ja muut eläimet sarjoissa, mutta edelleen pinot sallitaan maisemasarjassa – kukahan siinä sarjassa mahtaa pinota. Vuoden luontokuva 2019 säännöissä on edelleen tuo kummallisuus.
Koska kameran tekemä HDR sallitaan kaikissa sarjoissa, niin olisi loogista sallia myös kameran tekemät pinot (focus stacking), koska molemmat ovat lähinnä vain teknisten rajoitusten vähentämistä ja tavoitteena on kuva, joka vastaa paremmin ihmissilmällä nähtyä todellisuutta. Nyt kasvi- ja hyönteispinot pitäisi laittaa luovaan sarjaan, johon ne sisältönsä puolesta sopivat huonosti, koska ovat pääsääntöisesti hyvin dokumentaarisia. Paljon kuvaa muuttavan sävytoonauksen salliminen kaikissa sarjoissa ja terävyyspinojen salliminen maisemasarjassa, kertoo lähinnä siitä, että sääntöjen laatijat eivät ole ajan tasalla.
Tekniikka muuttuu jatkuvasti ja viime vuosina vauhti on vain kiihtynyt. Silloin kun kuvaa ei ole rakennettu esimerkiksi useammasta kuvasta totuutta muuttaen, niin sarjajaot pitäisi tehdä kuvan sisällön perusteella, eikä niinkään teknisiin yksityiskohtiin takertuen.
Terävyysaluetta voi hallita monin teknisin keinoin. Suurella aukolla saadaan hyvin lyhyt ja muiden kuin kuvaajien silmille vieras epäterävyysalue, kuten hopeasinisiiven ja mukulaleinikin kuvissa.
Epäterävyysalueella tapahtuu toisinaan kuvaajaakin hämmästyttäviä asioita, kuten oheisessa pietaryrttikuvassa, jossa kukinnon osan silhuetti muodostaa hauskan silhuettikuvan kuusta muodostunutta valoa vasten. Puna- ja miekkavalkun risteymän kuvassa epäterävät kuvat näyttävät miltei maalatuita.
Ketunlieko on ”irroitettu” ympäristöstään käyttäen TS-objektiivin kallistusominaisuutta
Etelänarnikki-kuvassa on vastaavasti TS-objektiivilla lisätty syväterävyyttä objektiivia kallistaen.
Kaikki edellä olevat täyttävät tiukimpien sarjojen ehdot, jos olisivat Suomessa kuvattuja.
Rentukan sekä hämeenkylmänkukka-kangasvuokko risteymän kuvissa on myös lisätty terävyyttä kattamaan koko kukinto. Toinen näistä täyttää A: Kasvit ja sienet -sarjan ehdot – toinen ei, koska toisessa on objektiivia kallistettu ja toisessa kuvia pinottu. Kuvien autenttisuuden kannalta erolla ei ole merkitystä ja kuvat ovat yhden laukaisimen painalluksen tulosta. Kumpikin mielestäni kuuluisi A: Kasvit ja sienet -sarjaan
Isoapollokuvista yksi ei täytä E: Muut eläimet -sarjan ehtoja: sarjan kuvista viimeisin, joka näyttää kaikkein luonnollisimmalta. Se on tehty pinoamalla. Niukan terävyysalueen kuvat täyttävät, vaikka ne olisi muutettu mustavalkoisiksi tai toonattu. Sarjoissa F: Sommittelu ja muoto tai I: Teoksia luonnosta pinottu kuva olisi minusta väärässä seurassa.
Kuvat kärpäsestä orvokilla ja variksenmarjan kukinnosta ovat esimerkkejä kuvista, jotka eivät olisi mahdollisia ilman pinoamista. Kuvat ovat hyvin dokumentaarisia ja silti ne sääntöjen mukaan kelpaisivat vain sarjoihin F: Sommittelu ja muoto tai I: Teoksia luonnosta.
