Kävin toukokuun lopussa hyvin tunnetulla ternivuokon kasvupaikalla toisen kerran. Kaksi vuotta sitten paikka oli hyvässä kunnossa, eikä merkkiäkään tallaamisesta. Tänä vuonna lähes koko kasvusto oli tallattu ja vain yksi kukkiva yksilö kuvan oikeassa yläkulmassa sudenmarjojen välissä jäljellä. Edellisenä vuonna kukkia oli lähes koko nyt tallatulla alueella.
Savolaisella tikankonttipaikalla muutama vuosi sitten oli törkeästi tallattu kasveja. Alueella oli useita makuupaikkoja kasvien vierellä – ja päällä. Kasvien kuvaaminen toki onnistuu paremmin matalasta kuvakulmasta, mutta tikankontti on sen verran kookas, ettei makuulle ole tarvetta mennä. Nöyrtyminen polviasentoon on riittävää ja silloin tallaamisen riskinkin pienenee oleellisesti.
Itse harvoin makailen kasvien vieressä juuri vahinkojen minimoimiseksi. Toisaalta maakin on usein märkää ja myös punkkitartunnan todennäköisyys pienenee, kun ei makoile maassa. Monissa kameroissa on kääntyvät näytöt, jotka myös osaltaan vähentävät makaamisen tarvetta.
On oleellista, että kuvaaja tuntee kohteensa ja tunnistaa myös kukkimattomat yksilöt. Useilla monivuotisilla kasveilla menee kesä tai useampikin, ennen kuin jaksavat kukan tehdä. Ne kukkimattomat ovat esiintymän jatkuvuuden takeena.
Suomen luonnonvalokuvaajien eettisistä periaatteistakin löytyy hyvät ohjeet myös kasveja kuvaaville. Erityisesti kaksi ensimmäistä kohtaa koskevat kasvikuvaajia:
- Luonnonvalokuvaajan työskentelyn lähtökohtana on luonnon kunnioittaminen. Hän liikkuu luonnossa hienotunteisesti ja asettaa kuvattavan edun oman etunsa edelle.
- Luonnonvalokuvaaja perehtyy kuvauskohteisiinsa ollakseen aiheuttamatta niille vahinkoa.
Lähde: https://www.luontokuva.org/index.php/yhdistys/etiikka
