Valokuvaaminen pakkasessa

Vastoin yleisiä oletuksia ja kameroiden käyttöohjeita, kamerat toimivat varsin hyvin pakkasessa, kunhan virtaa piisaa. Virta toki loppuu kylmässä paljon nopeammin kuin lämpimässä, mutta jos varavirrasta pitää huolen, niin kameroista – ainakaan parhaista kameroista ei juuri huolta ole.

Kameroita kannattaa säilyttää kylmässä ja ottaa sisälle mukaan vain akut lataamista varten. Lämpimässä ilmassa oleva kosteus tiivistyy kylmään pintaan ja kosteus on paljon pahempi ongelma kuin kylmyys.

Toistaiseksi vain kerran minulla on ollut pakkasen vuoksi ongelmia ja silloinkin syynä oli oikeastaan kosteus ja pakkasen vähyys, noin -20°. Olin Kuusamossa kuvaamassa tykkyjä ja olin majoittunut Oulangan biologiselle asemalle. Siellä pakkasta oli noin -35° ja pidin kameroita autossa välttääkseni kosteusongelmia. Ajoin ylös Rukatunturille tykkyjen luokse. Tykkyä oli mukavasti, sää oli hieno – suorastaan lämmin.

Ensimmäistä jalustan paikkaa ei tarvinnut kaukaa hakea: otin kameran repusta ja suojuksen objektiivista. Samassa huomasin tilanteen ongelmallisuuden. Lämpötilaero oli yhtä suuri kuin usein ulkoa sisälle tultaessa ja kosteus tiivistyi heti. Sillä erolla, että pakkasessa tiivistyminen tapahtui suoraan jääksi. Kamera sai siis itse kokea tykyn muodostumisen.  Vaikka olikin selvää miksi kaikki tapahtui, niin eipä tosiaankaan tullut mieleen. Kuvaamisesta ei tullut mitään. Autossa oli toki jääskrapa, mutta… Odottelin, koetin puhaltaa korvapumpulla, mutta teki mitä tahansa tai ei mitään, niin tilanne vain paheni. Objektiivin vaihtokaan ei tietenkään olisi ollut hyvä idea, koska silloinhan jäätä muodostuisi myös kameran sisään ja kun vartin päästä otin toisen objektiivin laukusta, niin se jäätyi melkein yhtä nopeasti.

Odottelin pitkään ja lopulta kosteutta ei tiivistynyt repusta otettuun objektiiviin. Poistin linssinsuojuksen: se pysyi kirkkaana. Sitten vain uusi objektiivi kiinni toiseen kameraan ja kuvaamaan.

Kategoria(t): kalusto, sää, talvella Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Valokuvaaminen pakkasessa

  1. tool sanoo:

    Kiitos mielenkiintoista tietoa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s