On tärkeää, että opimme tuntemaan luontoa, jotta osaisimme elää luonnossa osana luontoa – muuten pelaamme itsemme ulos maapallolta. Tutkimus on hyödyllistä ja välttämätöntä, mutta välttämätöntä on myös tutkijoiden siivota jälkensä. Näin siksi, että heidän tutkimukseensa suhtauduttaisiin myönteisesti ja siksi, että etenkin heidän tulisi olla esimerkillisiä tällaisissa asioissa.
Tässä on vain pari esimerkkiä pitkään maastossa lojuneista tutkimusvälineistä. Ensimmäinen on kansallismaisemasta Pallastunturin kansallispuistosta.
Toinen on kotinurkiltani Kylmänorosta lehtojensuojelukohteesta.
Mielikuva 
Samoja huomioita on mullakin. Tutkimusohjelmaan pitäisi varmaankin saada yhdeksi kohdaksi loppusiivous. Kerran vaelsin Vesijaon luonnonpuistossa ihan tietä pitkin ja luvallisesti. Metsän puolella oli häkkejä ja loukkuja ja roinaa, jota ei varmaan enää käytetty tutkimukseen tai sitten ne olivat odottaneet leivittäjäänsä tosi kauan.
Muutakin roinaa löytyy. Kurkisuolta Pälkäneeltä löysin pari viikkoa sitten valkoisen paketin, jonka kyljessä kerrottiin sen sisältävän tutkimuslaitteita ilmatieteen laitokselta ja pyydettiin kaivamaan se maahan. Paketti oli täynnä elektroniikkaa, erilaisia komponentteja ja muoviosia. Minusta sellaisen paikka ei ole maan alla vaan jossain roskiksessa tai kierrätyspisteessä. Laite lienee jonkinlainen sondi ja niitähän lähetetään taivaalle kait useampia päivässä. Kohtahan niitä on turpeet täynnä, koska muovi ei ole niitä parhaiten sulavia aineita.
Tällaista: Tuomo