Ensivaikutelmia Canon 6D:stä

Kamera on pieni ja kevyt. Käteen ja kuvaamiseen sopisi paremmin isompi, mutta toisaalta kasveja ja maisemia kuvaava kantaa kameraa suuremman osan ajasta kuin kuvaa. Täällä provinssissa on vaikea testailla uusia kameroita ja joutuu tilaamaan käyttöohjeiden ym. kuvausten perusteella. Miltei heti huomasin pettymyksiä.

Laukaisimen jälkeen toiseksi tärkein nappula, himmenninnasta on aivan liian pieni ja vaikeasti tavoitettava. Sen tuntee käsikopelolla suunnilleen yhtä hyvin kuin naamansa peilistä. Kysyin JAS-Tekniikalta, voisiko sen vaihtaa. Ei kuulemma voi, mutta ehkä edes joku kovettuva liimatippa siihen pitäisi laittaa.

Kummallisissa asennoissa kuvatessa oma vatupassi tuppaa sekoamaan ja kamera voisi siinä auttaa. 6D:n vatupassia ei saa näkymään etsimessä. Toki siitä saa surkean version, jos siirtää toiminnon himmenninnastaan ja menettää tärkeämmän huonosti toteutetun ominaisuuden.

Kun Canon on nyt jättäytynyt – tai ylimielisyyksissään jäänyt (kuten Nokia) perässähiihtäjäksi, niin olisi voinut ottaa mallia Nikonin 800-sarjasta, jossa nuo molemmat on toteutettu hyvin.

En ymmärrä sitäkään miksi toimintoja siirretään huvikseen paikasta toiseen. Esimerkiksi 5D Mark II:ssa himmenninnasta oli toisella puolen objektiivia, nyt 6D:ssä se on samalla puolen kuin 1 sarjan kameroissa. ”Virtakytkin” on kaikissa minulla aiemmin olleissa EOS:ssa ollut takakannen oikeassa alareunassa, nyt se on siirretty vasemmalle ylös.

Kameran akku tyhjenee muutamassa päivässä käyttää kameraa tai ei, on se Locked tilassa tai itse nukahtaneena. Oletan, että syynä on ollut se, ettei ”virtakytkin” sammuta GPS:n toimintaa. Jos sitä käyttää, niin ilmeisesti se pitää myös muistaa aina kytkeä erikseen pois päältä. Toinen vaihtoehto on sitten se, että kameran firmiksessä on joku vika, joka pitäisi päivittää nopeasti. Tuo GPS on hankalampi, koska toisaalta on hyvä, että se on päällä ja valmiina seuraavassa kuvauspaikassa. Ehkä sitäkin varten voisi kuitenkin laittaa ohjelmaan testi, joka sammuttaa sen toiminnan, jos kamera on käyttämättömänä (samassa paikassa) pidemmän aikaa tai yhteyttä satelliitteihin ei ole saatavissa.

Rikkana rokassa oli myös heti uutuuttaan likainen kenno. Jouduinkin lähettämään kameran heti JASille puhdistettavaksi. Paketti lähti tiistaina ja torstaina oli kamera puhtaana kotona. Hämmästyttävä suoritus – ei olisi onnistunut postin kautta.

Mainokset
Kategoria(t): kalusto Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Ensivaikutelmia Canon 6D:stä

  1. Ville Tulkki sanoo:

    Vaikka oma kanuunan järkkäreiden käyttö rajoittuu lähinnä ihmettelyyn ”hei, miten tää toimii?” niin siltikään en voi olla ihmettelemättä tuota logiikkaa sijoittaa virtakytkin kauas laukasinnapista. Eihän sitä toki tarvitse rumpata kokoajan eestaas, mutta kummallista silti että virtakytkin ei löydy edes läheltä normaalia kuvausotetta(vaikka tuo yläreuna on ehkä vähän parempi kun alalaita). Toki käyttölogiikan muuttaminen on kamerassa aina haastavaa(kuten tuo dof-nappi) 🙂

    Tuo gps-vika kuulostaa todella kummalta, luulisi että noin simppeli vika esiintyi jo testiyksilöissäkin siihen tahtiin että se olisi korjaantunut kuluttajille myytävään versioon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s