Työpaja: Sommittelun keinot

mk20141213_023

Lucian päivänä pidin yhdeksälle Valtran kamerakerhon jäsenelle työpajan sommittelun keinoista. Sääennusteiden lupaama lumimyrsky jäi vain hentoiseksi lumisateeksi, mutta paljoa valoa ei vuoden pimeimpään aikaan pilvisenä päivänä ollut. Kokemus oli kuitenkin positiivinen, uskoakseni myös osallistujille. Kommentteja voi laittaa tänne blogiin.mk20141213_051

Paikkana oli Suolahden historiallinen, Keiteleen rannassa oleva vanha ratapiha, jossa oli kiskojen lisäksi hieman vanhaa kalustoa ja rakennuksia. Paikka oli oikein sopiva tällaiselle työpajalle ja muutenkin mielenkiintoinen. Pitää käydä kesällä uudestaan kuvaamassa kasveja.

mk20141213_055

Työpajoja olen pitänyt ja pidän sovittaessa jatkossakin. Sommittelun keinojen lisäksi sopivia aiheita ovat esimerkiksi kasvi-, maisema- ja yökuvaus, syväterävyyden ja bokehin hallinta, luonnon valo kuvauksessa, kuvankäsittely tai vaikkapa enkelipallot (orbs). Kuvaamista ja kuvankäsittelyä olen opettanut esim. yliopistolla ja monessa yhdistyksessä, mutta koska kuvaamista oppii parhaiten kuvaamalla, niin tällaiset työpajat ovat parempi ratkaisu.

LiimatainenReijo_ValtranKamerakerho20141213

Aiemmin aiheesta:

Mainokset
Kategoria(t): koulutus Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Työpaja: Sommittelun keinot

  1. savimarko sanoo:

    Kiitoksia, oli todella hyödyllinen työpaja. Itse pidin tuosta työskentelytavasta, jossa ensin kuvattiin ja sitten katsottiin porukalla läpi kaikkien kuvat. Siinä pääsi oppimaan paitsi omista myös muiden virheistä 😉 Toivottavasti saadaan järjestettyä jatkoakin joskus vaikkapa jonkin toisen aiheen parissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s