Luontoretki kummipojan kanssa

wp_20161009_002

Viikonloppuna vein kummipojan luontoretkelle, joka olikin hänen ensimmäisensä. Aarnimetsän laidassa oli lappusia viikon kuluttua järjestettävästä palveluskoirakokeesta ja kehotus pysyä silloin poissa alueelta. On aika ihmeellistä, että pienialaiseen suojeltuun metsään, jossa on varsin koskemattoman näköinen sammal- ja jäkäläpohja, annettaisiin lupa tuollaisen toimintaan. Tarkoitukseen paljon sopivampia talousmetsiä olisi tarjolla Suomessa vaikka kuinka. Laitoin sähköpostia järjestävän seuran puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, mutta eivätpä vastanneet.

mk20090524_012

Kävelimme umpimetsässä ihmetellen vanhan metsän sammalia ja jäkäliä. Poika ihmetteli hiljaisuutta. Eläimiä ei näin syksyllä paljoa pääse näkemäänkään. Yksi pikkulintuparvi, muutama hitaasti liikkuva muurahainen olivat ainoat eläimet. Lisäksi näimme hirvien jälkiä. Emme kulkeneet mitään polkua, vaan kävelimme summittaisesti metsässä. Muutaman kerran hän kysyi, miten löydetään nuotiolle. Vasta jälkikäteen tuli mieleen, etten opettanut, miksei aurinkoisella ilmalla voi eksyä.

mk20161009_0464

Nuotiopaikalla oli joku ollut hiljattain ja nuotiopohja oli vielä lämmin. Puita ei ollut, mutta keräsimme käpyjä ja risuja. Nuotio syttyikin itsekseen, kun pienet roskat lämpisivät riittävästi.

mk20161009_0521

Makkaroiden paistuessa metsästä tuli kaksi marjastajaa, jotka olivat huolissaan metsään eksyneistä kavereistaan, joista toiselle oli juuri asennettu tahdistin. Kysyin, eikö heillä ole puhelinta. Oli, mutta kun eivät tiedä, missä ovat ja mihin päin lähteä. Mutta mitään hengenhätää ei siis ole? Ei. Voisivatko kuvailla sitä paikkaa, jossa ovat. Soittivat ja kertoivat, olivat jo löytäneet tielle – ahaa, ajakaa tuota tietä jne… Mutta kun auton avain on heillä. Lopulta antoivat puhelimen minulle. Paikan kuvailun jälkeen sanoin, pysykää siinä, tiedän paikan, syömme makkarat ja tulemme hakemaan. Sieltä he löytyivätkin. Olivat menneet lähes metsäalueen vastakkaiselle puolelle ja siellä vielä lähteneet kävelemään tietä väärään suuntaan, vaikka mies kertoi olevan kokenut lapinkävijä. Ehkä ei olisi paljoa auttanut, vaikka suunta olisi ollut oikeakin, sillä matkaa oli useita kilometrejä ja metsäteiden risteyksiä paljon. Saimme kiitollisen marjaporukan samalle nuotiolle.

Sitten pölähti suojelualueelle noin kymmenen pyörän moottoripyöräjengi, jota kävin valistamassa ja hätistämässä muualle. Lupasivat ainakin pysyä poissa suojelualueelta – saapa sitten nähdä.

Paluumatkalla poika kysyi, miten se nuotio syttyi, vaikka et käyttänyt tulitikkuja. Selitin nuotiopohjan kuumuuden. Kummipoika sai ehkä hieman erikoisen käsityksen normi luontoretkestä.

Mainokset
Kategoria(t): retkeily, ympäristö Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s