Jyväskylän kameraseuran syksy 2019

Jyväskylän kameraseuran kuvailta pidetään klo 18-20 Sepänkeskuksen Molekyylissä (I kerros), Kyllikinkatu 1, Jyväskylä. Tila on aiempaa pienempi, mutta riittävä ja sen saa paremmin pimennettyä.

Syksyllä 2019 on seuralaisten omien kuvien katselun lisäksi ainakin yksi teemailtaa: Irma Varrio tulee katsomaan ja kommentoimaan, onko seuran jäsenet vuodessa oppineet luovempaa otetta. Syyskauden kuvailtojen teemat ja alustava aikataulu:

  • 22.8. Sää
  • 26.9. Tapahtuma
  • 24.10. Näyttelykuvat – seuran perinteisen vuosinäyttelyn kuvien valintaa
  • 7.11. Sato
  • 28.11. Luovalla otteella Irma Varrion jäljillä
  • 12.12. Valo

Kuvaillat ovat kaikille avoimia tapahtumia – tervetuloa tutustumaan hyvään seuraan! Sisään pääsee pääovesta kello 18 asti. Myöhemmin pääsee sopimalla jonkun läsnäolevan kanssa oven avaamisesta.

Osallistujamäärä on kasvanut mukavasti ja siksi rajoitetaan esitettyjen sarjojen pituus enintään 15 kuvaan. Toki voit ottaa mukaan useamman sarjan, katsotaan niitä sitten, jos aikaa jää. Laita tiedostot tikulle, tiedostojen ja hakemistojen nimissä ei saa olla erikoismerkkejä, eikä varsinkaan Å, Ä tai Ö kirjaimia. Suosituskoko kuville on 1400×1050.

Postilista samoin kuin kameraseuran Facebook-sivut sopivat hyvin yhteisten ideoiden spontaaniin suunnitteluun ja toteutukseen https://www.facebook.com/groups/451531091674172/

Jos haluat tiedotteita Jyväskylän kameraseuran toiminnasta sähköpostilla, niin liity seuran postilistalle http://lists.jyu.fi/mailman/listinfo/jyvaskylankameraseura

Kategoria(t): Jyväskylän kameraseura ry Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s