Poliisin karhu-ryhmä ja lammas

Melkoinen moka Yleltä päästää tuollainen ankka pääuutisiin vaikka onkin niin, että Ylen on tiedotettava, mitä viranomaiset määräävät. Karhuja oli Pernajassa vain yksi – ei siis perhe.

Asian oikea laita ”selviää” perusteellisesti Hesarin uutisesta 2.9. ”Karhut liikkuivat erillään. Jotenkin pääteltiin, että karhuja olisi kolme, mutta niitä oli todennäköisesti vain yksi”, kertoi ylikomisario Bengt Renlund. Toinen karhu tapettiin…” Siis 3 – 1 = 1 tai 0 poliisin mukaan.

Löydettäessä karhu oli puussa, siis peloissaan ja silloin toki erittäin vaarallinen. Mitäpä muuta puuhun ahdisteltu karhu olisi tuossa tilanteessa voinut kuin uhittelemalla yrittää päästä pakenemaan. Annettiinko karhulle edes mahdollisuutta poistua paikalta? Jos olisi päästetty, niin eipä se olisi ainakaan samalle pihalle tullut. On toki oikein, että villieläimiä päästetä kesyyntymään ja tottumaan ihmisiin, mutta tappaminen ei ole oikein onnistunut opetusmetodi.

Onnittelut poliisille saarron onnistumisesta, ei lopputuloksesta, eikä tiedottamisesta.

Jyväskylässä kesällä yritettiin saartaa ja ottaa kiinni vaarallista eläintä, mutta ei onnistuttu. Lopputulos oli kuitenkin sama. Poliisiakin ovelampi lammas onnistui toistuvasti pakenemaan saartorenkaasta ja se jouduttiin lopettamaan yhteiskunnalle vaarallisena.

Tarkemmin citylampaan retkistä Keskisuomalaisen artikkelissa.

Kategoria(t): nisäkkäät Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s